LuxMe Oy

LuxMe Oy

LuxMe – Innovatiiset ihonhoitotuotteet kohtuulliseen hintaan

 

"Kiinnostukseni kullan käyttöön kosmetiikassa heräsi jo opiskellessani MBA tutkintoa yliopistossa 2000-luvun lopulla ja kirjoitinkin aiheesta pro-gradu tutkielman vuonna 2008 (Heidi Tikkanen, pro-gradu tutkielma 2008, Gold cosmetics market in Finland). Kullan hyödythän terveyden- ja ihonhoidossa on tunnettu jo tuhansia vuosia ja sen teho osoitettu myös modernissa tieteessä. Olen seurannut kultahoitojen ja -tuotteiden kehitystä maailmalla, ja kun sattumalta sain käsiini Jamela-kultakollageeninaamion, olin välittömästi ihan myyty ja koin, että oli suorastaan velvollisuuteni tuoda nämä tuotteet suomalaisten sisartenikin saataville”

 

Heidi Tikkanen

Toimitusjohtaja, LuxMe

heidi-reetta-300x200  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LuxMe on suomalainen maahantuontiyritys, jonka missio on löytää ja tuoda maailmalta kiinnostavimmat ja innovatiivisimmat ihonhoitotuotteet sekä kauneudenhoidon ammattilaisten että kuluttajien saataville. Edellytämme tuotteilta todistettua tehokkuutta, kohtuullista hintatasoa ja ennen kaikkea korkeaa laatua. Arvostamme edustamissamme tuotteissa myös luonnollisuutta ja eettisiä tuotantoperiaatteita.

 

Yrityksen taustalla ovat verkkoliiketoiminnasta ja tukkukaupasta pitkän kokemuksen omaava Heidi Tikkanen sekä Reetta Parviainen, joka on pitkällä urallaan markkinatutkimusalalla kehittänyt terävän vainun uusille trendeille ja menestyskonsepteille.

 

LuxMe:n ensimmäisenä tuotelanseerauksena vuonna 2014 toimme markkinoille niin ammattikäyttöön kuin kotihoitoonkin suunnitellut Jamela ihonhoitotuotteet. Jamelan tuotteet ovat ihastuttaneet ja saavuttaneet vankan suosion ammattilaisten keskuudessa. Tämän jälkeen tuotevalikoima on kasvanut suosituilla LuxMe tuotteilla kuten Konjac-sieniet, MakeUp Blendereillä, Geelisukilla ja Geelikäsineillä. Valikoimassa myös Ekologiset ja biohajoavat ECOfeel tuotteet kuten bambuhammasharjat, kestomukit ja lasiset vesipullot. LuxMe:n valikoimassa myös Skingain kollageenivalmisteet  sekä OxyTARM ravintolisä hoitoloille sekä ammattilaislaitteet. Tuotevalikoimamme kasvaa koko ajan. Uusimpana hittituotesarjana LuxMe:n valikoimassa on Instant Effects. 

 

LuxMe maahantuo ja myy Instant Effect-tuotesarjaa yksinoikeudella Suomessa.

 

Lehdistöyhteydet ja markkinointi:                                                                          

Heidi Tikkanen

Toimitusjohtaja                                                                

heidi.tikkanen@luxme.fi                                                                

puh. 040 635 0346                                                                   

 

 

Tilaukset ja toimitukset:

Reetta Parviainen

Asiakkuusjohtaja

reetta.parviainen@luxme.fi

puh. 044 749 9884

 

 

Asiakaspalvelu:

myynti@luxme.fi tai puh. 044 749 9885

Intiankatu 25, 00560 HELSINKI

 

 

Haluatko jälleenmyyjäksi? Ota yhteyttä:

myynti@luxme.fi tai p. 044 749 9885

 


Jamelan tuotekuvaukset: Valokuvaaja Ville Tikkanen


Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot